JUKKA RAITANEN

Jukka Ensio Raitanen (s. 21. helmikuuta 1947 Sippola) on suomalainen laulaja, säveltäjä ja sanoittaja jonka ensimmäinen sävellys ”Vangin toive” syntyiKonnunsuon vankilassa. Vuonna 1969 Raitanen pääsi esittämään kappaleen televisioon, ja siitä alkoi hänen levytysuransa. Kappaleen omistuksesta käytiin keskustelua helluntailaisten ja romanien kesken, mutta kappale pysyi Raitasen sävellyksenä. On kuitenkin mahdollista, että hän olisi kirjoittanut kappaleen yhdessä Raimo ”Julle” Judinin kanssa, joka oli samaan aikaan Konnunsuon vankilassa Raitasen kanssa.

Vuonna 1976 ilmestyi Jukka Raitasen ensimmäinen albumi Vangin toive, ja sitä myytiin 50 000 kpl. Kari Kuuva alkoi tehdä Raitaselle kappaleita, ja seuraava levyVapaa oon myi kultaa. Raitanen on jatkanut laulajan uraansa näihin päiviin saakka, mutta ei ole enää saavuttanut 1970-luvun menestystään. Ennen laulajanuraansa Raitanen työskenteli nosturinkuljettajana. Tällä hetkellä Raitanen asuu Lappeenrannan Lauritsalassa (2008).

https://www.youtube.com/watch?v=DmK5mCYkumo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *