Arttu Wiskari

270px-arttu_wiskari8

Syntynyt 16. syyskuuta 1984 (ikä 32)
Kotipaikka Espoo
Tyylilajit blues
pop
rock
Laulukieli suomi
aiemmin myös englanti
Ammatit laulaja-lauluntekijä
sanoittaja
Levy-yhtiöt Warner Music Finland

Arttu-Pekka Aleksi Wiskari(s. 16. syyskuuta 1984 Espoo) on suomalainen, Espoon Laurinlahdessa asuvalaulaja-lauluntekijä.Hänen läpimurtosinglensä oli kesällä 2010 julkaistu ”Mökkitie”.

Ennen kaupallista menestystä Wiskari esiintyi yhtyeissä Albron Blues Bulevardi ja The Lucky Street Band. Hänen nykyisen vuonna 2008 perustetun yhtyeensä toinen jäsen on Janne Rintala. Sittemmin yhtyeeseen on liittynyt myös Mikko Vehmala. Yhtyeessä soittavat lisäksi Marko Jansson ja Mika Mäkelä. Festivaalitapahtumissa lavalla on myös taustalaulajia, saksofonisti ja viulisti. Toisinaan Wiskari ja Rintala esiintyvät duona, jolloin Rintala soittaa pianoa.

Musiikin tekemisen ohella Wiskari on näytellyt suomalaisissa indie-elokuvissa. Hän on näytellyt Miika Ullakonohjaamissa elokuvissa Graffiti meissä (2006) ja Mitä meistä tuli (2009). Jälkimmäisen elokuvan soundtrack sisältää muun muassa Wiskarin ja Rintalan tilaustyönä tekemiä kappaleita. Wiskari on myös ääninäytellyt muun muassa mestari Mantiksen roolin elokuvissa Kung Fu Panda ja Kung Fu Panda Vielä vuonna 2011 Wiskari oli myös töissä RTV-Yhtymän rautakaupassa, mutta on sittemmin luopunut tästä työstä esiintymiskiireiden vuoksi.Lokakuussa 2010 Wiskari perusti oman yrityksen nimeltä AW-Groove, jonka toiminta keskittyy hoitamaan hänen asioitaan musiikin saralla.

https://www.youtube.com/watch?v=N3IVWQwt8sY

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *