kesäkuu 2015

CHISU

Christel ”Chisu” (äännetään ”kisu”) Martina Sundberg (s. 3. tammikuuta 1982 Helsinki) on suomalainenmuusikko. Taiteilijanimeä Chisu käyttävä Sundberg säveltää, sanoittaa, sovittaa ja tuottaa esittämänsä kappaleet. Hän on julkaissut albumit Alkovi (2008), Vapaa ja yksin (2009) ja Kun valaistun (2011). Ura Sundberg syntyi Helsingissä, mutta hänen kotikuntansa oli tuolloin Ånge Ruotsissa. Chisun perhe muutti tämän syntymän aikoihin Ruotsista Jatka lukemista CHISU

TOMMI LÄNTINEN

Tommi Pekka Läntinen (s. 22. elokuuta 1959 Turku) on suomalainen vuonna 1980 uransa aloittanut muusikko, joka toimi ennen soolouransa muun muassa Boycott– ja Fabrics–rockyhtyeiden laulusolistina. Vuonna 1994 Läntinen vaihtoi kielen suomeen (hänen 1980-luvun yhtyeidensä kielen ollessa englanti lukuun ottamatta yhden singlen tehnyttä Via Dolorosa -yhtyettä vuonna 1986), ja alkoi levyttää ja keikkailla omalla nimellään. Samana Jatka lukemista TOMMI LÄNTINEN

EERO VÄRE

Eero Väre (oik. Wäre) (22. helmikuuta 1913 Turku – 11. kesäkuuta 1972 Helsinki)oli suomalainen muusikko ja laulaja. Hän aloitti 1930-luvulla Ramblers-orkesterissa, soittaen puhaltimia. Väre ryhtyi vuosikymmenen lopulla opiskelemaan laulua, ja myöhemmin myös viulunsoittoa. Sodan jälkeen hän soitti muun muassa Ossi Aallon ja Erkki Ahon orkestereissa ja lauloi ensimmäiset levynsä. Väre olikin 1940-luvulla Henry Theelin ohella Jatka lukemista EERO VÄRE

PERTTI YLERMI LINDGRENI

Peter (aiemmin Pertti) Ylermi Lindgren eli ”kreivi” Lindgren (13. huhtikuuta 1936 Turku – alkuvuodesta 2015 Tukholma, Ruotsi) oli suomalainen julkisuuden henkilö, joka tuli 1960- ja 1970-luvun vaihteessa tunnetuksi lukuisten naissuhteidensa vuoksi. Lindgren julkaisi 1960-luvun lopulla Jallu-lehdessä muistelmansa, joiden mukaan hän oli ollut 76 kertaa kihloissa ja istunut vankilassa niihin liittyneiden rahahuijausten takia yli kolme ja Jatka lukemista PERTTI YLERMI LINDGRENI

ARJA HAVAKKA

Arja Marianne Havakka (s. 3. lokakuuta 1944 Lahti) on suomalainen tummaääninen iskelmälaulaja ja basisti, jonka tunnetuin kappale on vuonna 1994 levytetty Lokki-valssi.Havakka aloitti uransa vuonna 1967rovaniemeläisen Tommi Lainkarin yhtyeessä, jossa hän lauloi ja soitti bassoa. Sen jälkeen hän esiintyi vuosia oman yhtyeensä kanssa ja tuli tunnetuksi ravintola– ja tanssilavamuusikkona etenkin Pohjois-Suomessa. Arja Havakka levytti ensimmäisen vasta Jatka lukemista ARJA HAVAKKA

MARTTI SERVO

  Martti Servo (taiteilijanimi) on suomalainen muusikko, joka tunnetaan parhaiten Martti Servo ja Napander -yhtyeen laulusolistina ja johtohahmona. Servo on lisäksi juontanut SubTV:llä esitettyä Martti Servo ja yösydän –chatohjelmaasekä Martin musiikkipuntari -listaohjelmaa Radio Helsingissä. Hän on myös vieraillut Salatuissa elämissä ja pitänytRadio Suomessa viikottaista Jälkijunassa-pakinaa osana Paikka auringossa -ohjelmaa.Servo yhtyeineen on myös tehnyt tunnusmusiikin televisiosarjaan Tummien Jatka lukemista MARTTI SERVO

JUKKA POIKA

Jukka Poika (oikealta nimeltään Jukka Rousu, s. 19. heinäkuuta 1980 Haukipudas) on suomalainenreggaemuusikko. Hän aloitti musiikillisen uransa Soul Captain Band -yhtyeessä 2000-luvun alussa ja on toiminut myös yhtyeissä Kapteeni Ä-ni, Jukka Poika ja Kompostikopla ja Jukka Poika ja Jenkkarekka. Rousu on menestynyt myös soolouralla ja nousi suuren yleisön tietoisuuteen keväällä 2011 julkaistun ”Silkkii”-singlen myötä. Ura Jukka Jatka lukemista JUKKA POIKA

KIKE ELOMAA

Ritva Tuulikki ”Kike” Elomaa (o.s. Sainio, s. 16. heinäkuuta 1955 Lokalahti) on suomalainen kehonrakentaja, laulajaja poliitikko. Hän on ollut perussuomalaisten kansanedustaja vuodesta 2011. Ura Koulutukseltaan Elomaa on röntgenhoitaja. Ennen valintaansa eduskuntaan hän teki pitkän uran ammattiurheilijana, yrittäjänä sekä artistina. Vuonna 2003 Turun hovioikeus tuomitsi Elomaan 1 140 euron sakkorangaistukseen kahdestarekisterimerkintärikoksesta mieheensä Kimmo Elomaahan liittyvässä useita talousrikoksia Jatka lukemista KIKE ELOMAA

REINO HELISMAA

Reino Vihtori ”Repe” Helismaa, vuoteen 1934 Helenius, (12. heinäkuuta 1913 Helsinki – 21. tammikuuta 1965Helsinki) oli suomalainen sanoittaja, säveltäjä, kuplettilaulaja, viihdetaiteilija, elokuvanäyttelijä ja käsikirjoittaja. Erityisesti hänet muistetaan yhteistyöstään Toivo Kärjen, Tapio Rautavaaran ja Esa Pakarisen kanssa. Helismaa teki noin viisituhatta sanoitusta, joista 1 500 levytettiin. Hän oli tuotteliaimpia suomalaisia sanoittajia yhdessä Sauvo Puhtilan, Vexi Salmen ja Juha Jatka lukemista REINO HELISMAA

EINI

Eini (oik. Eini Hannele Pajumäki, o.s. Orajärvi, s. 29. syyskuuta 1960 Pello) on suomalainen laulaja. Hän tuli tunnetuksi vuonna 1978 laululla ”Yes Sir, alkaa polttaa”. Einin muita tunnettuja levytyksiä ovat ”Kesä ja yö”, ”Rakastua voisit aivan pikkuisen”, ”Xanadu”, ”Haloo hela Finland”, ”Monta monta yötä”, ”Kiitävän hetken hurma”, ”Tavataanko taas”, ”Olen neitsyt”, ”Kun kosket mua”, ”Mä Jatka lukemista EINI

SEIJA SIMOLA

Seija Saara Maria Simola (nyk. Franzén, s. 25. syyskuuta 1944 Helsinki)  on suomalainen iskelmälaulaja. Vanhemmat taidemaalari, dir.cant Urpo Simola ja voimistelija Anita Lappalainen. Seija Simola oli 1960-luvun ja 1970-luvun suosituimpia naislaulajia.  Ura 1960-luvun alkupuolella 18-vuotias Seija Simola esiintyi Leo Lindblomin yhtyeen solistina. Hänen seuraava kiinnityksensä oli Erkki Valasteen orkesterissa. Ensimmäinen single Kun hämärtää / Suurkaupungin Jatka lukemista SEIJA SIMOLA