ARTTU SUUNTALA

Uuno Artturi ”Arttu” Suuntala (ent. Flinkhammar, 18. helmikuuta 1920 Luumäki10. joulukuuta 1999 Turku) oli suomalainen laulaja, muusikko ja näyttelijä. Suuntala esiintyi kiertueilla ja levytti monien suomalaisten muusikoiden kappaleita. Hänen hyviä ystäviään olivat muun muassa näyttelijät Esa Pakarinen ja Masa Niemi. Suuntala on myös toiminut esittäjänä kaiken kaikkiaan 122 kappaleessa, muun muassa Ievan polkka (1966),Saarijärven polkka (1972) ja Viipurin polkka(1973) sekä Myllykosken jenkka (1960), Kulkurin masurkka (1965), Vanha kulkuri (1967), Lapsuuden pihapuu (1967 ja 1976) ja Väliaikainen (1971). Ensimmäiset levytyksensä Suuntala teki vuonna 1960 Levytukku-yhtiön Triola-levymerkille, sittemmin Finnlevy– ja PSO-levy-yhtiöille.

Vaikka Suuntala tunnettiin pääasiassa muusikkona, hän on näytellytkin noin viidessäkymmenessä suomalaisessa elokuvassa. Elokuvissa hän kuitenkin usein esitti muusikkoa, mutta hänellä oli muitakin rooleja. Suurimmat roolit olivat elokuvissa Majuri maantieltä (luutnantti Lennart Touhu, talousupseeri) ja Kaksi vanhaa tukkijätkää (Brynolf Varttinen, ”Tumma”), molemmat vuodelta 1954. Suuntalan viimeinen elokuva oli Matti KassilanVodkaa, komisario Palmu”, jossa hänellä oli poliisin rooli. Suuntala oli mukana Punaisessa Myllyssä kuusi ja puoli vuotta.

Hän toimitti ja juonsi 1960-luvun puolivälissä suosittua radio-ohjelmaa ”Veitikka silmäkulmassa”, jossa hän tarinoi ohjelman otsikon mukaisesti humoristiseen ja leppoisaan tyyliin vanhasta, enimmäkseen 1930– ja 1940-lukujen musiikista ja soitti tuon ajan äänilevyjä, joskus hyvinkin harvoin kuultuja. Hän teki Pauli Granfeltinkanssa useita kiertueita amerikansuomalaisten parissa 1960-luvulta 1980-luvulle saakka. Granfeltin yhtyeen solistina Suuntala lauloi muutaman LP-levyn. Sanallisen ja laulullisen ammattitaitonsa ja mutkattoman tyylinsä ansiosta Suuntala oli kysytty viihdyttäjä myös harjannostajaisissa ja kauppojen asiakastilaisuuksissa.

Arttu Suuntala sai valtion taiteilijaeläkkeen vuonna 1985 ja Puolustusvoimien hopeisen ansiomitalin vuonna 1988.

https://www.youtube.com/watch?v=XwJUlbVGMYo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *