Kauko Käyhkö (5. huhtikuuta 1916 Pietari – 8. huhtikuuta 1983 Espoo) oli laulaja, muusikko ja näyttelijä. Koulutukseltaan hän oli rakennusmestari.
Käyhkö varttui Helsingissä ja teki ensimmäiset sävellyksensä jo 13-vuotiaana. Hän alkoi tuolloin soittaa myös erilaisissa yhtyeissä muun muassa rumpuja, banjoa ja kitaraa. Näistä voi mainita yhtyeen Amarillo, jonka kanssa hän teki ensimmäiset levytykset kitaristina 1934. Laulamisen Käyhkö aloitti 20-vuotiaana. Dallapé-orkesterin solistina hän teki ensimmäisen levytyksensä, kappaleen ”Mustalaisvalssi”, vuonna 1937. Hänestä tuli orkesterin vakituinen jäsen seuraavan neljän vuoden ajaksi. Tuolloin hän aloitti myös klassisen laulun opinnot oopperalaulaja Toivo Loukon johdolla. Hän otti laulutunteja myös T. Brödermanilta ja Heikki Teittiseltä sekä Italiassa Manlio Marcantonilta.
Käyhkö haavoittui rintamalla talvisodan loppupuolella 1940. Jatkosodassa Käyhkö työskenteli Aunuksen Radiossa ja lähti sen ohella mukaan teatteritoimintaan. Sodan jälkeen hän jatkoi näyttelemistä ja laulamista, mutta opiskeli edelleen myös klassista laulua. Hän antoikin kolme konserttia 1940-luvun lopulla. Viihdemaailma vei Käyhkön kuitenkin mukanaan. Hän esiintyi ahkerasti keikoilla ja radiossa. Hän toimi Iloisessa Teatterissa vuoden ja sen jälkeen vuosina 1948–1961 Radioteatterinpäätoimisena näyttelijänä. Vuonna 1950 hänestä tuli yksi uuden lauluyhtyeen Kipparikvartetin jäsenistä. Samana vuonna hän vei vihille harmonikkataiteilija Eini Kotirannan, joka oli Suomen naisten harmonikkamestari vuosina 1945, 1946 ja 1947. Pariskunta teki paljon myös yhteisesiintymisiä.
Klassinen laulu pysyi kuitenkin Käyhkön harrastuksena, sillä vuonna 1956 hän vieraili Suomalaisen Oopperan ”Ryöstö seraljista” -oopperassa. Hänen työskentelynsä musiikin parissa ulottui myös esiintymisen ulkopuolelle. Käyhkö oli tuottelias lauluntekijä. Satojen iskelmien ja laulelmien joukossa ovat muun muassa ”Kangastusta”, ”Tunturisatu” ja ”Suviserenadi”. Kappaleisiin ”Kissa vieköön” ja ”Orvokkeja äidille” Käyhkö teki tekstin. Lauluja hän teki nimimerkeillä, joista tunnetuin on Justeeri; tämä nimimerkki syntyi 1940-luvun lopulla silloista Metsäradiota varten. Monista Toivo Kärjen ja Reino Helismaansävelmistä tuli ikivihreitä juuri Käyhkön tulkitsemina (mm. ”Rovaniemen markkinoilla”, ”Moukan tuuri” ja ”Kaksi vanhaa tukkijätkää” sekä joululaulu ”Kirje Korvatunturille”). Levytysten joukossa on myös muutamia tuoreita iskelmiä, kuten venäläinen ”Oi niitä aikoja” vuodelta 1969. Viimeisen, Pauli Granfeltin yhtyeen kanssa tekemänsä levyn Kehuisit edes joskus, jonka kaikki kappaleet olivat hänen omia sävellyksiään, Käyhkö julkaisi vuonna 1976. Vuonna 1975 Käyhkö lauloi neljä kappaletta Dallapé-orkesterin 50-vuotisjuhlalevylle. Vasta näillä levyillä olivat Käyhkön omat tulkinnat hänen jo vuosikymmeniä aiemmin säveltämistään kappaleista ”Irja” ja ”Tunturisatu”. Käyhkön viimeiseksi levytykseksi jäi single ”Sinuhen laulu” / ”Tulipunaruusu ennen ja nyt” vuodelta 1978.
Kauko Käyhkö teki laulusolistina kaikkiaan vajaat 300 levytystä, mutta itse hän arvioi näiden lisäksi olleensa mukana muusikkona tai Kipparikvartetin jäsenenä kaikkiaan liki tuhannessa levytyksessä. Hän osallistui kitaristina mm. Viljo Vesterisen Säkkijärven polkan levytykseen 1939.
Teatterin ja radion ohella Käyhkö esiintyi myös elokuvissa. Hänellä oli pääasiassa sivuosia yli 40 elokuvassa. Radioteatterista Käyhkö siirtyi vuonna 1961 televisionpuolelle, jossa hän toimi tuottajana, ohjaajana ja juontajana. Hänen ohjelmistaan muistetaan muun muassa ”Suvisattumia”, ”Syyssattumia”, ”Iltaa, että mätkähtää”, ”Hengähä tok” ja ”Viihdeviehe”. Telvis-patsaan Käyhkö sai vuonna 1963. Vuonna 1969 Käyhkö jäi eläkkeelle Yleisradiosta.
Käyhkö kirjoitti kaksi muistelmateosta: ”Voi veljet! Kipparikvartetti” (1971) ja ”Dallapén tarina” (1976).
Kauko Käyhkö sai kaksi kultalevyä, jotka tulivat varsin erihenkisistä kappaleista: ”Rovaniemen markkinoilla” (1951) ja ”Rakastan sinua, elämä” (1963).
Käyhkö asui elämänsä jossakin vaiheessa Etu-Töölössä Arkadiankatu 20:ssä. Kerrostalon rakennusvuosi oli 1924. Talon seinässä on laatta, jossa kerrotaan Käyhkön asuneen talossa. Myöhemmin hän asui Espoon Tapiolassa, jossa hän myös kuoli yllättäen kotonaan 67-vuotiaana.
https://www.youtube.com/watch?v=UIAE0zuzk5U